Maksuttomia televisiokanavia alkaa olla joka lähtöön ja useimmat niistä kilpailevat samoista katselijoista. TV Viisi toi syksyllä oman lisänsä maksuttomaan tarjontaan aloittamalla lähettämään mm. sarjoja ja elokuvia klo 18-23. Mielenkiintoiset ohjelmat sattuvat aina vaan useammin ja useammin samaan primetime-ajankohtaan, kun taas primetimen ulkopuolella miltään kanavalta ei tule mitään järkevää. MTV3 siirsi vuodenvaihteessa maanantaileffat Subille ja aloitti esittämään samalla paikalla suosittua poliisisarjaa, aiheuttaen lisää päällekkäisyyttä. Katsojalla alkaa olla valinnan vaikeus. Jos on vielä hankkinut maksullisia kanavia, löytyy katsottavaa ohjelmaa jo vaikka millä mitalla. Mitä sinä olet mieltä, onko tarjontaa jo vähän liikaakin? Joudutko tekemään valintoja esimerkiksi seuraamasi sarjan ja mielenkiintoisen leffan välillä? Oletko kenties sivuuttanut koko "ongelman" hankkimalla tallentavan digiboksin? Vai oletko luopunut kokonaan televisiokanavien ohjelmarytmistä siirtymällä hankkimaan sarjat ja elokuvat esimerkiksi netistä?
