Mitä jos hankkisivat varalaitteen vaikka... Järviradiolta? 
Hyvä idea! Niin niiden kannattaisi tehdäkin.
Hiukan myöhemmin perjantaina Varkauden 92,7 oli ainakin jotenkin palautunut kohdalleen, mutta sen enempää en silloin kerinnyt enää kuunnella sitä silloin enkä myöskään eilen enkä tänään, omista menoistani johtuen. Eli en tiedä vaikka olisivat ottaneet hetkeksilinkin vain Kuopiosta.
Myöskin monta päivää poissa käytöstä ollut RDS ei perjantaina ohjelmn aplautuessa toimnut ensiksi kunnolla näyttäen aluksi vain päivämäärää ja sitten pelkkiä tähtiä. Mutta hiukan myöhemmin RDS-näyttöön alkoi ilmaantua jo joku epämääräinen mainos. Eli varajärjestelmä ilmeisesti toimii ainakin jotenkin. Varkaus-visiittini on jo päättynyt joten enempää en osaa tuosta sanoa, eikä tuo sen enempää jaksa kiinnostaakaan mikä Iskelmä-versio sieltä tulee

Mainittakoon muuten vielä että 92,7:n äänenlaatu on edelleenkin, ollut siis pitempään jo, todella kehno. Varsinkin jos vertaa Pieksämäen 102,2:een. Ja saamieni tietojen mukaan ainakin joitakin Varkauden kuuntelijoita ja jopa potentiaalisia mainostajaehdokkaita tämä häiritsee liikaakin. Ja jotkut varkautelaiset Iskelmän kuuntelijat pysyvätkin tämän takia taajuudella 102,2.
Itse vertaillessani noita sanoisin että 92,7:n äänen kompressointivaiheessa on se ongelma. Kompressorin asetukset ovat täysin poskellaan. Säätöjä pitäisi muuttaa ja paljon jotta biisit kuulostaisi puhtaammilta radiossa, ja jotta audio pärjäisi vertailussa esimerkiksi 102,2:ta vastaan.
Itse ongelma heillä on kyllä tiedossa. Joten on pieni mahdollisuus että tämä vika jopa korjautuisi tulevaisuudessa.