Kirjoittaja Aihe: Kaupallinen radio 25 vuotta - Mediamonitorin tietokilpailu  (Luettu 2704 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Visailut ja tietokilpailut kuuluivat paikallisradioiden ohjelmistoon heti radiotoiminnan alusta alkaen. 1980-luvulla elettiin vielä aikakautta ennen Internetin kehittymistä, joten radioiden järjestämiin puhelinkilpailuihin osallistumien edellytti jonkinlaista yleissivistystä tai ainakin hyviä hakuteoksia.

Mediamonitori järjestää syksyn aikana radioaiheisen tietokilpailusarjan, jossa tavoite ei ole saavuttaa mitään suuren tietäjän titteliä, vaan kisailla lähinnä omaksi huvikseen. On nimittäin niin, että yllättävän moni on kiinnostunut radiosta ja nimenomaan paikallisradioista. Kilpailulla juhlistamme omalta osaltamme kaupallisen radion 25 vuotta Suomessa.

Palkintoja tämä kilpailu ei tarjoa, mutta kunniamainintoja jaamme osallistujille.

Säännöt ovat seuraavat:
1)   Kysymykset esitetään Mediamonitorin Purkki-keskustelualueella ja Mediamonitorin Facebook-sivulla.
2)   Kysymykset koskettavat kotimaista paikallisradiotoimintaa, mutta seassa on myös YLE-aiheisia kysymyksiä.
3)   Vastaaminen tapahtuu sähköpostilla tai vastauslomakkeella. Kirjoita sähköpostin otsikoksi Mediamonitorin kisa ja lähetä vastauksesi osoitteeseen mediamonitori (ät) mediamonitori.fi.
4)   Kirjoita oma nimesi tai nimimerkkisi vastauksen perään.
5)   Oikeat vastaukset kerrotaan kilpailun julistamisfoorumeilla kilpailuajan päätyttyä. Samalla julkistetaan parhaat vastaajat (nimi tai nimimerkki).

Ensimmäinen osa kisasta alkaa tästä hetkestä (12.8.2010) ja päättyy 18.8. klo 24. Samalla kun uusi kisa julkistetaan, kerrotaan edellisen osan vastaukset ja parhaat tietoniekat.

Kaikki tietolähteet ovat hyödynnettävissä, joten tietokilpailun sijaan voidaan puhua nykytermein hoksaamis- ja tiedonkeruukilpailusta. Onnea matkaan!
« Viimeksi muokattu: 12.08.2010 - 21:43 kirjoittanut Tero Toivonen »

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 1 (12.8.2010):

1)   Radio Mega on toiminut Oulussa vuodesta 1988 alkaen. Samana vuonna kaupungissa aloitti toinenkin paikallisradio. Mikä oli tuon aseman nimi?

2)   Lasse Lehmus toimi toimitusjohtajana ja ohjelmapäällikkönä eräässä paikallisradiossa. Mikä asema oli kyseessä?

3)   Mitä olivat Radio Suupohja ja Radio Suomenselkä?

4)   Mikä oli Radio Moreenin aikaisempi nimi?

5)   Tiistai Oy oli erään paikallisradion toimilupayhtiö. Minkä paikallisradion?

Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen mediamonitori (ät) mediamonitori.fi tai vastauslomakkeella. Oma nimi tai nimimerkki mukaan. Tämän kisaosuuden vastausaika päättyy 18.8. klo 24.
« Viimeksi muokattu: 12.08.2010 - 21:44 kirjoittanut Tero Toivonen »

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Ensimmäisen osan oikeat vastaukset kerrotaan 19.8. aamulla. Kohta julistetaan seuraavan viikon viisi kysymystä. Vastaukset samalla tavalla kuin viimeksi.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 2 (18.8.2010):

1) Kouvolassa aloitti kaksi paikallisradiota elokuussa 1985. SBC Radio lähetti taajuudella 93,8 MHz. Mikä oli Kouvolan Äänen taajuus?

2) Radio Lohi toimi vuosina 1988-89 taajuudella 94,9 MHz. Missä kaupungissa?

3) Mikä oli Haapavedellä toimineen ei-kaupallisen paikallisradion alkuperäinen nimi?

4) Radio 93. Mikä kaupunki ja mikä taajuus?

5) Suomessa on toiminut kaksi Radio Fonia. Myöhemmin aloittanut lähetti Porvoossa. Missä toimi ensimmäinen Radio Foni?

Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen mediamonitori (ät) mediamonitori.fi tai vastauslomakkeella. Oma nimi tai nimimerkki mukaan. Tämän kisaosuuden vastausaika päättyy 25.8. klo 24 ja oikeat vastaukset julkistetaan seuraavana aamuna.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 1 (12.8.2010):

1)   Radio Mega on toiminut Oulussa vuodesta 1988 alkaen. Samana vuonna kaupungissa aloitti toinenkin paikallisradio. Mikä oli tuon aseman nimi?

2)   Lasse Lehmus toimi toimitusjohtajana ja ohjelmapäällikkönä eräässä paikallisradiossa. Mikä asema oli kyseessä?

3)   Mitä olivat Radio Suupohja ja Radio Suomenselkä?

4)   Mikä oli Radio Moreenin aikaisempi nimi?

5)   Tiistai Oy oli erään paikallisradion toimilupayhtiö. Minkä paikallisradion?

VASTAUKSET:

1)   Radio Mega on toiminut Oulussa vuodesta 1988 alkaen. Samana vuonna kaupungissa aloitti toinenkin paikallisradio. Mikä oli tuon aseman nimi? Radio Kaiku.

2)   Lasse Lehmus toimi toimitusjohtajana ja ohjelmapäällikkönä eräässä paikallisradiossa. Mikä asema oli kyseessä?  Radio Botnia, jonka toimitusjohtajana ja ohjelmapäällikkönä Lehmus toimi 1990-luvun alussa.

3)   Mitä olivat Radio Suupohja ja Radio Suomenselkä? YLE:n maakuntaradion paikallisasemia Etelä-Pohjanmaalla. Radio Suomenselkä lähetti Ähtärin taajuudella 96,6 MHz silloin tällöin 1990-luvun alussa. Radio Suupohjan toimitus sijaitsi Kristiinankaupungissa, mutta sillä oli paikallistoimitus Kauhajoella. Taajuus oli 94,2 MHz. Asemat olivat siis alueen maakuntaradion, Etelä-Pohjanmaan Radion paikallistoimituksia.

4)   Mikä oli Radio Moreenin aikaisempi nimi? Yliopistoradio.

5)   Tiistai Oy oli erään paikallisradion toimilupayhtiö. Minkä paikallisradion? Radiovarkaus.

Kiitos vastaajille, joita oli tässä ensimmäisessä vaiheessa kourallinen. Radio Kaiku oli kaikille tuttu, mutta Lasse Lehmuksen kohdalla tuli hajontaa. Erityismaininnan saavat tällä kertaa nimimerkki MWE ja Janne Heinikangas , jotka tiesivät kaikkien viiden kysymyksen vastaukset. Moni veikkasi Lehmuksen nykyistä työnantajaa Radio 967:aa, mutta oikea vastaus löytyi naapurikaupunki Pietarsaaressa toimineesta radiosta.
Vaikka paikallisradio juhliikin, on tässä kisassa mukana myös YLE.  Tämän vastauksen tiesi myös kotimaan radioasioista hyvin perillä oleva Jouko Peltomäki.
Yliopistoradio on siis nykyisin Radio Moreeni. Taajuus on pysynyt samana 98,4 MHz:nä.
Tiistai Oy:n radioasema oli alkuperäinen Varkauden paikallisradio Radiovarkaus. Jouko, Janne ja MWE tiesivät. Mainittakoon, että nykyinen Varkauden paikallinen radio, Iskelmä Oikea Asema, Varkaus voitaneen laskea eri asemaksi kuin alkuperäinen.

Kiitos osallistujille! Uusi viiden kysymyksen sarja on jo julkaistu.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 3 (25.8.2010):

1) Suomessa on toiminut kolme Radio West -nimistä paikallisradiota. Viimeisin toimi Satakunnassa ja sitä edellinen Espoossa. Missä toimi ensimmäinen Radio West?

2) Millä taajuudella Järviradio lähetti Alajärvellä 1980-luvun lopusta 1990-luvulle?

3) Missä talossa Radio Cityn toimitus sijaitsi alkuvuosina?

4) Minä vuonna Radio Nova aloitti lähetykset?

5) Radio Matvek, Radio Päämaja, Radio RPM. Mikä kaupunki?

Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen mediamonitori (ät) mediamonitori.fi tai vastauslomakkeella. Oma nimi tai nimimerkki mukaan. Tämän kisaosuuden vastausaika päättyy 1.9. klo 24 ja oikeat vastaukset julkistetaan seuraavana aamuna.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 2 (18.8.2010):

1) Kouvolassa aloitti kaksi paikallisradiota elokuussa 1985. SBC Radio lähetti taajuudella 93,8 MHz. Mikä oli Kouvolan Äänen taajuus?

2) Radio Lohi toimi vuosina 1988-89 taajuudella 94,9 MHz. Missä kaupungissa?

3) Mikä oli Haapavedellä toimineen ei-kaupallisen paikallisradion alkuperäinen nimi?

4) Radio 93. Mikä kaupunki ja mikä taajuus?

5) Suomessa on toiminut kaksi Radio Fonia. Myöhemmin aloittanut lähetti Porvoossa. Missä toimi ensimmäinen Radio Foni?

VASTAUKSET:

1) Kouvolassa aloitti kaksi paikallisradiota elokuussa 1985. SBC Radio lähetti taajuudella 93,8 MHz. Mikä oli Kouvolan Äänen taajuus? 93,8 MHz. Kaupungin molemmat radiot toimivat samalla taajuudella vuorotellen.

2) Radio Lohi toimi vuosina 1988-89 taajuudella 94,9 MHz. Missä kaupungissa? Vantaalla. Asema yhdistyi Klaukkalasta lähettäneen Radio Kolmen kanssa.

3) Mikä oli Haapavedellä toimineen ei-kaupallisen paikallisradion alkuperäinen nimi? Turwetuutti. Myöhemmin nimeksi otettiin Radio PikkuPariisi.

4) Radio 93. Mikä kaupunki ja mikä taajuus? Maarianhamina. 102,3 MHz. Asema oli Ahvenanmaan ensimmäinen kaupallinen paikallisradio. Laitteet se hankki Uudenkaupungin radion konkurssipesältä. Mukana tuli runsaasti suomalaisia LP-levyjä, joita ei tietenkään soitettu ahvenanmaalaisessa radiossa.

5) Suomessa on toiminut kaksi Radio Fonia. Myöhemmin aloittanut lähetti Porvoossa. Missä toimi ensimmäinen Radio Foni? Ylivieskassa ja Nivalassa.

Kiitos vastaajille! Jouko Peltomäki ja MWE iskivät jälleen konkaritietäjien otteella. Kaikki oikein! Myös A.P. vastasi käytännössä oikein, vaikka viidennestä vastauksesta puuttui Ylivieska, joka oli Radio Fonin pääpaikka. Janne Heinikangas kalasti neljä oikeaa vastausta. Lauri Nieminen ja nimimerkit Jussa ja Duada saivat kolme oikein.

Maarianhamina oli odotetusti vaikein pala tällä kierroksella. Vastauksissa veikattiin mm. Huittista, mutta Maarianhaminan radio ei ollutkaan ottanut nimeään taajuudesta vaan perustamisvuodesta.

Uusi viiden kysymyksen sarja on jo julkaistu.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 4 (1.9.2010):

1)   Kaksi paikallisradiota aloitti lähetykset syksyllä 1985 taajuudella 90,5 MHz. Mitkä asemat?

2)   Teljän Paikallisradio Oy oli erään radion lupayhtiö 1980-90-lukujen taitteessa. Minkä aseman?

3)   Missä kaupungissa toimi Radio Melody?

4)   Minkä kaupungin radiohistoriaan liittyy Radioasema Q?

5)   Mikä oli Radio Kallavesi?

Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen mediamonitori (ät) mediamonitori.fi tai vastauslomakkeella. Oma nimi tai nimimerkki mukaan. Tämän kisaosuuden vastausaika päättyy 8.9. klo 24.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 3 (25.8.2010):

1) Suomessa on toiminut kolme Radio West -nimistä paikallisradiota. Viimeisin toimi Satakunnassa ja sitä edellinen Espoossa. Missä toimi ensimmäinen Radio West?

2) Millä taajuudella Järviradio lähetti Alajärvellä 1980-luvun lopusta 1990-luvulle?

3) Missä talossa Radio Cityn toimitus sijaitsi alkuvuosina?

4) Minä vuonna Radio Nova aloitti lähetykset?

5) Radio Matvek, Radio Päämaja, Radio RPM. Mikä kaupunki?

VASTAUKSET:

1) Suomessa on toiminut kolme Radio West -nimistä paikallisradiota. Viimeisin toimi Satakunnassa ja sitä edellinen Espoossa. Missä toimi ensimmäinen Radio West?  Karkkilassa. Taajuus oli 89,5 MHz. Toiminta alkoi 1985 ja päättyi konkurssiin 1987. Myös mm. Vihtiä veikattiin, mikä ei ollut kovin kaukana oikeasta paikkakunnasta.

2) Millä taajuudella Järviradio lähetti Alajärvellä 1980-luvun lopusta 1990-luvulle?  89,5 MHz.  Aluksi lähetettiin monona, mutta vuonna 1990 lähetykset kuuluivat jo stereona. Sittemmin Järviradio on vaihtanut taajuutta ja laajentunut mm. Keski-Suomeen.

3) Missä talossa Radio Cityn toimitus sijaitsi alkuvuosina? Lepakossa Helsingin Ruoholahdessa. Tämä vastaus tuli kaikilta kuin apteekin hyllyltä.

4) Minä vuonna Radio Nova aloitti lähetykset?  1997. Googlen käyttö on sallittua ja tätä hakukonetta joku vastaajista tunnisti käyttäneensä vuosilukua varmistaessaan.

5) Radio Matvek, Radio Päämaja, Radio RPM. Mikä kaupunki? Mikkeli. Listaan voidaan lisätä myös Radio Plus RPM. Taajuus oli 89,7 MHz. Tämäkin vastaus oli kaikille tuttu. Mikkelin ensimmäinen paikallisradio Matvek (lausuttiin ’Maatvek’) aloitti vuonna 1987.

Yksi kaikki viisi oikeaa vastausta tienneistä oli Remi, joka kommentoi Mikkeli-kysymystä: ”Radio RPM syntyi kun Savonlinnan Radio Savonmaa ja Mikkelin Radio Päämaja yhdistyivät.” Myös Jouko, Janne ja Marko tiesivät vastauksen kaikkiin viiteen kysymykseen.

Kiitos vastaajille!

Uusi viiden kysymyksen sarja on jo julkaistu
.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Osan 4 vastaukset kerrotaan loppuviikon aikana. Viimeinen viidennes kysymyksistä julkaistaan torstai-iltana.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 4 (1.9.2010):

1)   Kaksi paikallisradiota aloitti lähetykset syksyllä 1985 taajuudella 90,5 MHz. Mitkä asemat?

2)   Teljän Paikallisradio Oy oli erään radion lupayhtiö 1980-90-lukujen taitteessa. Minkä aseman?

3)   Missä kaupungissa toimi Radio Melody?

4)   Minkä kaupungin radiohistoriaan liittyy Radioasema Q?

5)   Mikä oli Radio Kallavesi?

VASTAUKSET:

1)   Kaksi paikallisradiota aloitti lähetykset syksyllä 1985 taajuudella 90,5 MHz. Mitkä asemat? Radio Auran Aallot ja Radio Vaasa 905 Vasa. Auran Aallot oli kaikille vastaajille tuttu, mutta Vaasa oli odotetun hankala. Tämän vastauksen tiesivät täysin oikein vain Jouko ja Marko. Radio Vaasa aloitti lähetykset tuolla taajuudella, mutta joutui hetkeksi keskeyttämään ohjelmatoiminnan, koska taajuus häiritsi Yleä. Uudella taajuudella, siis myös nykyisellä, asema aloitti marraskuussa 1985. Nimi oli silloin Radio Vaasa 995 Vasa.

2)   Teljän Paikallisradio Oy oli erään radion lupayhtiö 1980-90-lukujen taitteessa. Minkä aseman? Radio Satakielen. Oikein tiesi mm. nimimerkki Duada. Moni veikkasi Radio Poria. Harjavallassa Satakunnassa vuonna 1989 aloittanut paikallisradio oli muistaakseni Suomen 50. toimintansa käynnistänyt paikallisradio. Taajuus oli 93,9 MHz, tehoa 100 W. Radioyhtiö meni konkurssiin, mutta radiotoiminta jatkui toisen yhtiön nimissä. Sittemmin Satakieli ja Huittisissa lähettänyt Radio Länsituuli yhdistyivät RadioTuplaksi.

3)   Missä kaupungissa toimi Radio Melody? Vaasassa. Kaikki tiesivät oikean vastauksen. Melody oli Radio Vaasan sisarkanava.

4)   Minkä kaupungin radiohistoriaan liittyy Radioasema Q? Oulun. Tämäkin vastaus oli melkein kaikilla oikein.

5)   Mikä oli Radio Kallavesi? Kuopion Kallaveden lukion tilapäinen radioasema 1990-luvulla. Tietoa oli tästäkin lähes kaikilla.

Kiitos osallistujille! Viimeinen viidennes kysymyssarjassa julkaistaan 9.9. illalla. Vastausaikaa on poikkeuksellisesti 18.9 saakka.
« Viimeksi muokattu: 09.09.2010 - 16:58 kirjoittanut Tero Toivonen »

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 5 (9.92010):

1) Minkä aseman toimilupayhtiönä toimi Tampereen Ääni Oy?

2) Vuonna 1987 Lahdessa aloittanut Rytmiradio sai pian kilpailijan taajuudella 99,0 MHz lähettäneestä asemasta. Minkä niminen asema oli kyseessä?

3) Kumpi erikoisradiokanava aloitti lähetykset ensimmäisenä, Classic FM vai Kiss FM?

4) Radio Dixi liittyy erään kaupungin paikallisradiohistoriaan? Mistä kaupungista on kysymys?

5) Missä toimi Avainasema?

Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen mediamonitori (ät) mediamonitori.fi tai vastauslomakkeella. Oma nimi tai nimimerkki mukaan. Tämän kisaosuuden vastausaika päättyy 18.9. klo 12 ja oikeat vastaukset julkistetaan samana iltana.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Mediamonitorin radioaiheinen tietokisa, osa 5 (9.92010):

1) Minkä aseman toimilupayhtiönä toimi Tampereen Ääni Oy?

2) Vuonna 1987 Lahdessa aloittanut Rytmiradio sai pian kilpailijan taajuudella 99,0 MHz lähettäneestä asemasta. Minkä niminen asema oli kyseessä?

3) Kumpi erikoisradiokanava aloitti lähetykset ensimmäisenä, Classic FM vai Kiss FM?

4) Radio Dixi liittyy erään kaupungin paikallisradiohistoriaan? Mistä kaupungista on kysymys?

5) Missä toimi Avainasema?

VASTAUKSET:

1) Minkä aseman toimilupayhtiönä toimi Tampereen Ääni Oy? Radio 957:n. Aseman perusti Tampereen yliopiston ylioppilaskunta vuonna 1985. Alkuvuosina "Tampereen Ääni" oli yksi 957:n sloganeista.

2) Vuonna 1987 Lahdessa aloittanut Rytmiradio sai pian kilpailijan taajuudella 99,0 MHz lähettäneestä asemasta. Minkä niminen asema oli kyseessä? Lahden Kanava 99 (tai Lahden Kanava YsiYsi). Tämä radio oli heti vaikeuksissa ja joutuikin lopettamaan toiminnan hetkeksi. Toinen yritys oli parempi. Nimeksi vakiintui Radio 99, josta sittemmin muokattiin hieman nykyaikaisempi nimi Radio Voima. Alkuperäinen taajuus oli 99,0 MHz (tosin Joukon muistikuvan mukaan 98,6 MHz).

3) Kumpi erikoisradiokanava aloitti lähetykset ensimmäisenä, Classic FM vai Kiss FM? Classic FM. Classic Radiosta kehkeyi osavaltakunnallinen musiikkiradio syksyn 1994 aikana. Tuohon aikaan puhuttiin erikoisradioista, jotka toimivat tietyn formaatin tai musiikkiprofiilin ympärillä usealla paikkakunnalla.

4) Radio Dixi liittyy erään kaupungin paikallisradiohistoriaan? Mistä kaupungista on kysymys? Lappeenrannasta. Dixi tuli Saimaan Aaltojen tilalle tai oli sen jatkaja. Toinen lähetyspaikka oli Imatra.

5) Missä toimi Avainasema? Kaustisella. Taajuus oli 103,7 MHz. Talousalue taisi olla liian pieni, sillä mainostajia ei löytynyt tarpeeksi. Samoihin aikoihin aloittivat Pietarsaaren Radio Botnia ja Kokkolan Radio Kokkkola, joten kilpailu oli rajua.

Vastauksia kertyi jälleen mukavasti. Vakiotietäjän Jouko ja Marko (MWE) lienevät selailleet samaa opussarjaa kuin allekirjoittanut eli Timo Leponiemen Suomen Radiot -julkaisua. Onneksi kaikkia tämän tietokisan kysymyksiä ei pystynyt selvittämään tuon mainion tietolähteen avulla.

Kiitos jokaiselle osallistujalle!! 25 vuotta - 25 kysymystä paikallisradioista ja kaupallisista radioista on kysytty. Radiohistoriaa on ääninä mm. Mediamonitorin YouTube-kanavalla ja Tapani Häkkisen Häkäposti-kanavalla sekä -nettisivuilla.

Poissa Tero Toivonen

  • Yleisvalvoja
  • *****
  • Viestejä: 337
  • Sukupuoli: Mies
Ja muistetaan, että tänään 18.9.2010 tulee kuluneeksi 25 vuotta kuopiolaisen paikallisradiotoiminnan alkamisesta.

Poissa magomusa

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 2
http://fi.wikipedia.org/wiki/Radio_Voima Olen etsimässä informaatiota tuohon Lahden Kanava 99:een liittyen ja itse asiassa tämän sivun kuten myös Häkäposti Onlinen mukaan tuo kanava olisi toiminut kuitenkin vuoteen 2001 asti (itse kuuntelin 1990-luvun alussa (ainakin 1992) sieltä listaohjelmaa), sitten 99:nä eri omistajan toimesta, jolla myös tekemistä Voiman kanssa...